Domino


Leikin nimi
Domino
Leikin ohjeet
Pyydä yhtä henkilöä ryhmässä aloittamaan ajattele¬malla kahta henkilökohtaista luonteenpiirrettä esim. olen tyttö ja minulla on kaksi veljeä. Luonteenpiirteet hän esittelee ryhmälle näin; “Minun vasemmalla puolellani on tyttö, ja minun oikealla puolella minulla on kaksi veljeä”.

Joku toinen ryhmästä, joka jakaa yhden luonteenpiirteistä, tulee pitämään kiinni ensimmäisen henkilön oikeasta tai vasemmasta kädestä (yhteisen ominaisuuden mukaan).

Tämä henkilö kertoo sitten uuden ominaisuuden vapaalle puolelleen.

Esimerkiksi minun oikealla puolella on tyttö, ja minun vasemmalla puolella minulla on ruskeat silmät. Kaikki ryhmän jäsenet kertovat vuorollaan oman ominaisuutensa, niin että lopussa jokainen on muiden kanssa piirissä.

Jos kerrottua ominaisuutta ei ole kellään ryhmässä, ja dominoa ei voida jatkaa, pyydä pelaajia keksimään toinen ominaisuus niin, että peli voi jatkua.
Lisätietoja
Lähde: https://partio-ohjelma.fi/ohjelmamateriaalia/leikit/

Ilmoittaja
MLL
Sopii
  • Ryhmäleikki
  • Tutustumis-ja vuorovaikutusleikit
  • 5-15 minuuttia
  • 15-30 minuuttia

tukee Leikkipankin kehittämistä

Leikkipankki on perustettu Suomen Kulttuurirahaston tuella ja sitä ylläpitää Mannerheimin Lastensuojeluliitto.