Jouluterveiset


Leikin nimi
Jouluterveiset
Leikin ohjeet
Voidaan toteuttaa yhdessä oppilaskunnan kanssa. Oppilaskunta on koulussa toimiva oppilaiden oma hallitus, jota täytyy kuunnella koulun päätöksiä tehtäessä. Jos koulussasi ei ole oppilaskuntaa, voit pyytää rehtorilta sen perustamista.

Tarvikkeet:
Lakana tai tyhjiä isoja papereita tai kartonkia. Kyniä, tusseja, jotka kiinnitetty naruun.

Tavoite:
tuoda esiin nuorten mielipide, oikeus osallisuuteen, oikeus tulla kuulluksi, oikeus taiteeseen ja leikkiin.

Toteutus:
Pyytäkää oppilaita kirjoittamaan toiveita siitä miten koulua voisi kehittää tai missä asioissa he haluaisivat tulla kuulluksi. Nuoret kirjoittavat ajatuksensa erivärisillä tusseilla julisteeseen. Onko koulussa jotakin asioita joita voi parantaa? Asiat voivat koskea vaikkapa koulun pihaa, ruokailua, välitunteja tai opettajien lomautusta. Oppilaat voivat ensin pohtia kysymyksiä pienryhmissä 10-15 minuuttia ja kirjoittaa sitten yhdessä valitsemansa asian tai asiat julisteeseen.

Jos käytössä ei ole lakanaa, isomman julisteen voi tehdä teippaamalla yhteen useampia papereita. Juliste voi olla esillä esimerkiksi välitunnilla tai tempauksen voi mennä toteuttamaan luokkiin esimerkiksi lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2009. Viestejä voi kerätä luokissa kiertämällä tai julisteen voi kiinnittää välitunnilla aulaan tai muuhun näkyvään paikkaan. Tukioppilaiden on hyvä olla paikalla kun viestejä kirjoitetaan jotta viestit ovat asiallisia. Viestejä voi myös kerätä kartonkikortteihin (esim puhekuplan muotoisia) jotka liimataan isoon julisteeseen tai lakanaan. Vain asiattomat viestit sensuroidaan. Kortteja voi kerätä kaikista luokista. Tukioppilaat ja oppilaskunta luovuttavat julisteen rehtorille ja /tai se laitetaan esille näkyvälle paikalle muistuttamaan siitä, että nuorillakin on mielipiteitä, joita pitää kuulla.

Julisteen voi myös luovuttaa kunnan päättäjille, vaikkapa opetustoimen johtajalle tai kunnanjohtajalle. Tämän järjestämiseen vaaditaan vähän enemmän tarmoa, mutta usein päättäjät suhtautuvat tällaisiin tempauksiin erittäin positiivisesti. Apua voi kysyä myös MLL:n paikallisyhdistyksiseltä.
Lisätietoja
Ilmoittaja
Nuortennetti
Sopii
  • 7-12 -vuotiaille
  • Yli 12-vuotiaille
  • Ryhmäleikki
  • Tutustumis-ja vuorovaikutusleikit
  • Ryhmäyttämisleikit
  • Askarteluleikit
  • Alle 5 minuuttia
  • 5-15 minuuttia
  • 15-30 minuuttia
  • 30-45 minuuttia
  • Yli 45 minuuttia
  • pieni sisätila (esim. luokka)
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)
  • pieni ulkotila
  • iso ulkotila (esim. kenttä)
  • Tunne- ja vuorovaikutustaidot
  • Ryhmän toiminta
  • Kiusaamisen ehkäiseminen
  • Yhdenvertaisuus

tukee Leikkipankin kehittämistä

Leikkipankki on perustettu Suomen Kulttuurirahaston tuella ja sitä ylläpitää Mannerheimin Lastensuojeluliitto.