Jäätelömestari


Leikin nimi
Jäätelömestari
Leikin ohjeet
Valitaan yksi leikkijä jäätelömestariksi. Hän asettuu salin keskiviivalle ja muut lapset ovat
toisessa päädyssä salia. Jäätelömestari valitsee kolme jäätelömakua esim. mansikka, suklaa,
vanilja. Lapset valitsevat mieleisensä maun, niin että jako tapahtuisi mahdollisimman
tasapuolisesti ja kaikkia makuja tulisi suunnilleen yhtä monta. Tämän jälkeen
jäätelömestari huutaa jäätelömakuja yksitellen esim. mansikat, jolloin kaikki jotka
valitsivat mansikan lähtevät juoksemaan kohti toista salin päätyä.
Jäätelömestari yrittää saada juoksijoita kiinni, ennen kun he ovat toisessa päädyssä. Jos
jäätelömestari koskettaa, joutuu juoksija jäämään siihen kohtaan. Kiinni jäänyt jää siihen
paikkaan, jossa häntä kosketettiin, ja yrittää saada muita juoksijoita kiinni käsillään ja
tukijalkaa käyttämällä. Jos jäätelömestari huutaa “jäätelöannos / trio” niin kaikki
jäätelömaut juoksevat yhtä aikaa.
Karkkikauppa​: Samalla tavalla kuin jäätelömestari mutta karkeilla, kaikki lapset liikkeelle
huudetaan sekoitus.
Fruit ninja​: Samalla tavalla kuin jäätelömestari mutta hedelmillä, kaikki lapset liikkeelle
huudetaan hedelmäpommi.
HUOM! Jäätelömestarin tulee tyhjentää yksi pääty kerrallaan, esim. samaa jäätelömakua ei
voi huutaa kahdesti peräkkäin.
Lisätietoja
Ilmoittaja
WAU ry
Sopii
  • Kaikenikäisille
  • Ryhmäleikki
  • Tutustumis-ja vuorovaikutusleikit
  • Ryhmäyttämisleikit
  • 5-15 minuuttia
  • iso sisätila (esim. liikuntasali)
  • iso ulkotila (esim. kenttä)
  • Tunne- ja vuorovaikutustaidot
  • Ryhmän toiminta

tukee Leikkipankin kehittämistä

Leikkipankki on perustettu Suomen Kulttuurirahaston tuella ja sitä ylläpitää Mannerheimin Lastensuojeluliitto.